keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kattoturvatuotteet

Ollaan asennettu miehen kanssa kattoturvatuotteet. Valmistaja on pisko ja sävy seinillä RR20 (valkoinen) ja katolla RR33 (musta).
Ikkunoiden vuorilaudat puuttuu edelleen, pitäisi maalata ne ennen kiinnitystä... Yksi pitkä lauta on "hollilla", jottei kiinnitetty valkoista pitkää tikasta väärään kohtaan :)









Takajulkisivu on panelointien osalta melkein valmis, ainoastaan kattolyhdyn toiselta puolelta uupuu "kasetti". Kiinnittämistä estää ampiaispesä :/
Kattolyhdystä uupuu myös räystäslaudat, toivottavasti viikonloppuna sää suosii, niin saadaan sekin homma päätökseen.


Etuterassi näyttää tällä hetkellä tältä, seuraavaksi vuorossa räystäslaudat, jotka aion maalata ennen kiinnitystä. Mikään ei ole niin hirveää kuin maalata kattoa!!!!!
Pilarien alapäät maalattu, jotteivat myöhemmin ime vettä, kun kuitenkin lattialautojen ja pilarin verhouksen väliin jää tuuletusrako. En myöskään halua että puunväri näkyy. Vaikka eihän se tuuletusrako ole kuin sentin verran, mutta silti :)


Etupuolen kattolyhty lähempää. 
Puuttuu kaikki koristelaudat ja nurkkalaudat, mutta on jo pintamaalissa :)


Keittiö ja kodinhoitohuoneen kalusteet saapuu viiden viikon päästä, ja sitä ennen miehen olisi laatoitettava ainakin keittiön lattia, kodinhoitohuoneen seinät ja lattia, ja teknisentilan lattia. 
Taitaa tulla hoppu...

perjantai 9. elokuuta 2013

sisustushaaveita

Alakerran olohuoneeseen on tulossa jotain tämän kaltaista:







sohva HT-COLLECTION como vaaleanharmaa kulmadivaani
sohvapöytä HAY tarjotinpöytä iso
nojatuoli HAY hee
matto Ellos Home puuvillainen luonnonvalkoinen 200x290
tv-taso IKEA bestå

niin ja valkoinen televisio kiitos ;D


tiistai 30. heinäkuuta 2013

ihanat kivet

Heinäkuu humpsahti ohi. Ollaan tehty lähinnä julkisivua. Hitaasti ja vielä hitaammin :)

Tänään kuitenkin tapahtui jotain todella miellyttävää. Kaivurikuski kaivoi PUHELINKAAPELIN talolle ja samaan syssyyn vedettiin ulkovaloille ja puuvajalle sähköt.

Hän myös pyynnöstämme ripotteli tontilta maankaivuuvaiheessa löytyneet ja säästetyt keskikokoiset kivet erottamaan tontin yhden kulmauksen hiekka-alueesta. Tarkoituksena on siis jättää tuo pieni alue "metsäksi", jotta tontillamme säilyy jotain jota se joskus oli. Oi että tykkään noista kivistä, ja mikä ihana kaareva muoto tuolla kivetyksellä.

Kuvista näkyy myös, että etuterassi sai vihdoin peltikatteen ylleen. Suurkiitokset isälleni, joka oli auttamassa peltien asennuksessa.

Viime viikonloppuna aloitimme etuterassin tekoa... ja kohta pääsee takaisin sisähommiin kun säät viilenee.










tiistai 25. kesäkuuta 2013

parveketta ja niitä perinnelankkuja

Juhannus vietettiin tiiviisti talolla. Mies paneloi talon julkisivun parvekkeen kohdalta loppuun, joten panelointi puuttuu enää parvekkeen kattolyhdyn kyljistä. Niiden panelointi onkin oma juttunsa, mistä kirjoittelin viime kesänä. Niin ja tietysti panelointi puuttuu vielä tuosta takaterassin aumakaton kohdalta...

Yläkerran "kipsivalu" on myös melkein valmis, sitten puuttuu vaan se päälimmäisin gyprockerros.

Mies asensi myös perinnelankkujen päälle tulevat pellit. Niistä tuli mielestäni ihanat. Niin ja maalattiin muuten se pellin tukilauta myös valkoisella, ei paista puu rumasti silmiin jos kykkii talon nurkilla :)

Takajulkisivun puolelle saatiin myös muutama räystäslauta kiinni aina kun vauva nukkui ja minäkin pääsin kipuamaan terassin katolle :)















lauantai 8. kesäkuuta 2013

perinnelankkuja

Sään suosiessa on PAKKO jatkaa töitä talon ulkopuolella. (ja huilata sisähommista...)

Meiltä puuttuu vielä kaikki Kannustalon koristelaudat, kuten esimerkiksi ikkunoista kaikki vuorilaudat ja talon nurkkalaudat. Olemme maalanneet kaikki mahdolliset laudat ennen kiinnittämistä ensin Tikkurilan Primerilla ja sitten kertaalleen Ultra Luxilla. Ja sitten kun laudat ovat kiinnitetty paikoilleen, olemme maalanneet vielä kerran Ultra Luxilla. Niin paitsi tuota julkisivun panelia emme maalanneet kuin Primerilla ennen kiinnitystä, jotta "menisi ponttiin" helpommin.

Toivottavasti tämä monimutkainen maalaustyyli kiittää tekijäänsä, eikä talon uudelleen maalausta tarvitse suorittaa vielä moniin vuosiin. :)

Mies on paneloinut talon takajulkisivua yläkerran osalta. Tänään aloitettiin kiinnittelemään yhdessä perinnelankkuja. Nekin maalattiin huolella ennen kiinnitystä. Aivan ihanat nuo lankut ovat paikoillaan vaikkakin vielä keskeneräiset, mutta heti tuli talolle sellaista arvokasta ryhtiä :)

Miehen vanhemmille suurkiitos avusta, sillä saatiin olla talolla tänään koko perheen voimin.




perinnelankku tukipuun ja pellin kera

huom! pelti on vielä irti ja ei siksi oikein istu...


ihanasti tv-antennin sähköjohdot roikkuu tuolla ylhäällä :D



anoppi aloitti maalauksen ohella koristekivien "keräilyn"... Kiitos :)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

pölyää ja siliää

En ole itse voinut osallistua viime aikoina rakennustöihin ollenkaan, sillä "timpuritiimimme" kasvoi viime viikolla yhdellä pienellä pojalla. Kultaakin kalliimpi mieheni on kuitenkin saanut vaikka mitä aikaiseksi. Yläkerran lattialämmitysputket on asennettu, ja gyproc-soirojen asennus myöskin. 

Alakerran kiviseinät ovat myöskin saaneet pintaansa tasoitteet. Kylpyhuoneessa, saunassa ja kodinhoitohuoneessa seinät tasoitettiin weber.vetonitin märkätilatasoitteella. Olohuoneen iso seinä tasoitettiin kerroksella weberin märkätilatasoitetta ja sen jälkeen weberin LR+ pintatasoitteella (joka jo antoi seinälle valkoisen värin). Takka on tasoitettu, ja nyt puuttuu enää laatat ja luukku. 

Teknisessätilassa on kanssa saatu osa putkista paikoilleen. Harmi etten ollut paikalla maalaamassa tukivaneria... no pienemmällä pensselillä sitten joku päivä :)