Aika on mennyt hurjaa vauhtia. Mies on aloitellut takaterassin tekoa, tarkoituksena saada se valmiiksi ennen toukokuun puoliväliä, koska silloin juhlitaan meidän nuoremman pojan 2-vuotissyntymäpäiviä.
Kodin sisustaminen jatkuu, joskin edelleen hitaanpuoleisesti. Mutta hyvää kannattaa odottaa ;)
Koti tuntuu kaikinpuolin toimivalta. Vielä kun tosiaan saadaan se takaterassi valmiiksi, niin pääsee saunasta ulos vilvoittelemaan...
torstai 2. huhtikuuta 2015
torstai 15. tammikuuta 2015
2015
Vuosi vaihtui ja ollaan saatu nauttia uuden kodin tunnelmasta. Nyt ollaan vaan ja löhöillään. Keväällä tai ehkä ennemmin kesällä alkaa sitten autotallin rakentaminen, eli ei työnteko tällä tontilla ole ihan täysin loppunut. Ja onhan tämä talokin edelleen ulkopuolelta kesken.
Tässä muutamia kuvia. Sisustaminen jatkuu hitaasti ja harkiten.
Tässä muutamia kuvia. Sisustaminen jatkuu hitaasti ja harkiten.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
muuttolupa myönnetty
Eilen meillä suoritettiin osittainen loppukatselmus, eli nk. muuttolupa on nyt saatu.
Tavarat kannettiin heti illalla sisään uuteen kotiin ja nyt ne etsii paikkaansa meidän totutellessa taas sanaan KOTI. Tuli vietettyä yli vuosi ensin mökkiasukkaina ja sitten vielä kolmisen kuukautta anoppilassa.
Teen postauksen vielä rakentamisen viimeistelytöistä, kunhan saan kuvia koneelle.
Palataan siis :)
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Nurkkalautoja
Nurkkalaudat on nyt asennettu. Nekin maalattiin ennen asennusta. Talosta tuli heti paljon ryhdikkäämmän näköinen, vai mitä?
Keittiössä tiskikone pääsi paikoilleen. Ens viikolla sitten julkisivun ikkunoiden vuorilautojen kiinnitystä, jos säät suosii :)
Etuterassin mies sai koristelistoja vaille valmiiksi.
lauantai 6. syyskuuta 2014
pääsisäänkäynti
Talo saa viimein arvoisensa sisäänkäynnin kun mies aloitti etuterassin teon tällä viikolla. Tänään näytti jo aika kivalta kun kattopanelit asennettiin. Olin onneksi maalannut ne jo ennen asennusta, joten "ylöspäin" maalaus jäänee vähäiseksi kun vain naulojen kohdat maalataan enää. Huomenna asennus jatkuu vielä loppujen pilarien verhouksella ja oven päälle tulevan "Rauhala" kotelon rakentamisella.
Nautitaan vielä näistä mahtavista aurinkoisista ilmoista!
keskiviikko 27. elokuuta 2014
sunnuntai 24. elokuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





































