torstai 18. kesäkuuta 2015

Kerran kesässä

Tämä helppo ja ihana mansikkakakku syntyi ihan sattumalta muutama ilta sitten, kun meille tuli vieraita yllättäen. Nyt sitä on tehty jo toistamiseen ja siksi jaankin ohjeen nyt kanssanne.


500g tuoreita mansikoita
pakkaus pakastekauramurotaikinaa
4dl kuohukermaa
sokeria ja vaniljasokeria


Sulata kauramurotaikina pakkauksen ohjeen mukaan, huoneenlämmössä tai varovasti mikrossa sulatusteholla. Tee molemmista levyistä ensin pallo ja kauli sitten n. puoli senttiä paksuksi pyöreäksi levyksi. Paista 220 asteessa n. 10-12 min. Jäähdytä hyvin liinan alla, ettei pohjat kuivu.
Paloittele tai puolita mansikat. Vispaa kerma ja mausta vaniljasokerilla ja sokerilla. 
Levitä ensin kermavaahtoa ihan vähän suoraan keskelle tarjoilulautasta (näin kakku pysyy leikatessa paremmin paikoillaan). Aseta sitten toinen kauramurolevyistä lautaselle ja levitä päälle alle puolet kermavaahdosta ja sen jälkeen n. puolet mansikoista, levitä vielä hieman kermavaahtoa. Laita sitten toinen kauramurolevy päälle ja lisää loput kermavaahdot ja mansikat.
Nosta kakku jääkaappiin ainakin tunniksi odottamaan tarjoilua. 

Tarjoa jälkiruokana tai kahvin kanssa.










2 kommenttia: